Ajankohtaista
Historiallinen Aikakauskirja säilytti asemansa julkaisufoorumin luokassa 2. Vuoden 2015 alussa uusitussa Jufo-luokituksessa tarkistettiin ensimmäistä kertaa myös tason 2 ja 3 julkaisut. Aikaisemmin julkaisukanavia on ainoastaan lisätty tasolle 1. Uusitussa luokituksessa tasoluokkien kiintiöt määritellään julkaisuvolyymin, ei lehti- tai sarjanimikkeiden määrän mukaan. Tasoluokan 2 lehtien ja sarjojen yhteenlaskettu julkaisuvolyymi sai olla enintään 20 prosenttia paneelin luetteloon kuuluvien julkaisusarjojen…
Lue lisää >Kun jälleenrakennuksen vuosiin ja koviin aikoihin palataan juhlapuheissa ja iltapäivälehtien teemanumeroissa, suomalaisten selviytyminen esitetään tyypillisesti itsestäänselvyytenä. Puheissa ja lehtijutuissa toistetaan samaa suomalaisuuden tarinaa: olemme sinnikäs kansa, joka kykeni raskaista rauhanehdoista huolimatta luomaan uuden elämän edellytykset sekä siirtoväelle että rintamalla palvelleille sotilaille. Saavutuksia ei olekaan syytä vähätellä. Asuntopula oli toisen maailmansodan jälkeisen Suomen yksi keskeisimmistä ongelmista.…
Lue lisää >Historiallinen Aikakauskirja tarttuu vuoden viimeisessä numerossa kuolemaan historiallisena ilmiönä. Mikä kuolemassa kiinnostaa teemanumeron toimittajat Kirsi Kanerva ja Anu Salmela? ”Kuolema jäsentää elämää, antaa sille raamit. Ja vaikka kuoleman läsnäolosta ei olla alati tietoisia, se on silti aina läsnä, sillä kuoleminenhan tavallaan alkaa heti syntymästä. Kuolema ja ajallisuus liittyvät siis läheisesti toisiinsa, samoin historia ja ajallisuus. Ollaan…
Lue lisää >Nykyihmisille rahan nostaminen automaatista ja älykännykällä tehty lentomatkan lähtöselvitys ovat arkipäivää. Palveluiden automatisoituminen näyttäytyy helposti nykypäivän ilmiönä, mutta itsepalvelukulttuurilla on jo satavuotinen historia. Maailman ensimmäisen itsepalvelumyymälän avasi Charles Saunders Yhdysvalloissa vuonna 1916. Vaikka tavaroiden siirtyminen tiskin takaa asiakkaiden noukittavaksi ei kaikkia miellyttänyt, itsepalvelukulttuuri on tämän jälkeen levinnyt vähitellen vähittäiskaupasta aina uusille aloille. Suomessa itsepalvelukulttuurin kehitys…
Lue lisää >Diktatuurit ja elämä diktatuureissa ovat yksi populaarihistorian kestoaiheista. Teemaan tartutaan myös Historiallisen Aikakauskirjan tulevassa teemanumerossa, mutta aihetta tarkastellaan uudella tavalla. Hirmuhallitsijoiden sijaan katseet on käännetty tavallisiin ihmisiin. “Teemanumero edustaa uutta tutkimusta, jossa otetaan laajemmin huomioon eri elämän alueet ja yhteiskunnalliset ryhmät eikä keskitytä vain vallanpitäjien tarkasteluun”, teemanumeron toimittaja FT Pia Koivunen summaa. Myös aihepiirit poikkeavat totutusta. Perinteisten…
Lue lisää >Historiallinen Aikakauskirja ilmestyy jatkossa sekä paperisena että digiversiona. Vuoden ensimmäinen numero on näytenumerona vapaasti luettavissa verkossa. Digiuudistuksen tavoitteena on palvella lehden lukijakuntaa entistä monipuolisemmin. Paperilehti tulee tilaajille normaaliin tapaan neljä kertaa vuodessa. Lisäksi he pääsevät salasanalla kirjautumaan digilehteen, joka on luettavissa niin älypuhelimilla kuin tableteillakin. Digilehdestä huolimatta vanhat numerot ilmestyvät entiseen tapaan vuoden viiveellä Kansalliskirjaston…
Lue lisää >- « Edellinen
- 1
- …
- 3
- 4
- 5
Miten lehden voi tilata tai ostaa?
Tilaa vuosikerta tällä lomakkeella.
Historiallisen Aikakauskirjan irtonumerot maksavat 14 € ja niitä voi ostaa näistä myyntipisteistä:
- Tiedekirja, Snellmaninkatu 13, 00170 Helsinki
- Rosebud kirjakaupat: Sivullinen, Tiedekulma, Citycenter, Kaivopiha, Mariankatu ja Rosebudin verkkokauppa
Vanhoja irtonumeroita voi tiedustella lehden taloudenhoitajalta osoitteesta eira.aalto(at)helsinki.fi.
Tilaukset, osoitteenmuutokset ja muut muutokset, katso ohje.
Vertaisarvioitu tiedejulkaisu
Historiallinen Aikakauskirja noudattaa referee-järjestelmää, mikä tarkoittaa, että lehteen tarjotun aineiston julkaisukelpoisuuden arvioivat tieteelliset asiantuntijat. Historiallisen Aikakauskirjan yhdistää korkean tieteellisen tason ja selkeän kielellisen ilmaisun siten, että lehden parissa viihtyvät sekä historian ammattitutkijat että muutkin historiasta kiinnostuneet.