CFP: Seksuaalisuuden historia (HAik 2/2024)
Seksuaalisuuden historia on kansainvälisesti vilkas tutkimuskenttä, johon liittyvää keskustelua on käyty viime vuosina enenevissä määrin myös Suomessa. Alan tutkimuksissa on tarkasteltu niin seksuaalisten identiteettien, seksuaalisten käytäntöjen kuin lisääntymisen tai seksuaalisuuteen liittyvän hyväksikäytön ja väkivallan historioita. Tutkimusten myötä ymmärrys seksuaalisuuden historiasta on muuttunut moninaiseksi ja menneisyyden seksuaalisuutta koskevat tutkimukset ovat tarjonneet historian tutkimukselle laajemminkin tärkeitä pohdintoja tutkimusetiikasta, tutkimusmenetelmistä ja historiantutkimuksen teoriasta. Seksuaalisuuden historia kytkeytyykin moniin muihin historiantutkimuksen aloihin, kuten sukupuolihistoriaan, väestöhistoriaan ja vähemmistöjen historiaan, mutta myös esimerkiksi kulutuksen ja kansalaisaktivismin historiaan.
Kutsumme Historiallisen Aikakauskirjan teemanumeroon seksuaalisuuden historiaa käsitteleviä artikkeliehdotuksia. Ehdotukset voivat keskittyä mihin ajanjaksoon ja maantieteelliseen alueeseen tahansa tai niiden fokus voi olla seksuaalisuuden historian teoriaan ja metodologiaan liittyvä. Artikkelit voivat käsitellä esimerkiksi yhtä tai useampaa seuraavista aiheista:
- seksuaalisen halun, nautinnon ja käytäntöjen historia
- seksuaalisten identiteettien historia: heteroseksuaalisuuden, homoseksuaalisuuden, biseksuaalisuuden ja aseksuaalisuuden historia
- seksuaalisuuden ja aktivismin historia: kansalaistoiminta seksuaalioikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta — tai niitä vastaan
- seksuaalisuutta koskevan tiedon ja seksuaalikasvatuksen historia
- seksuaaliterveyden ja seksitautien historia
- lisääntymisen ja ehkäisyn historia
- seksityön ja kaupallisen seksin historia
- seksuaaliväkivallan historia
- teoreettiset ja metodologiset näkökulmat seksuaalisuuden historian tutkimuksessa.
Artikkeliehdotukset (max. 400 sanaa) sekä lyhyt ansio- ja julkaisuluettelo (1 sivu) tulee toimittaa sähköpostitse yhtenä liitetiedostona teemanumeron toimittajille 16.1.2023 mennessä. Teemanumeron toimittavat yliopistonlehtori Riikka Taavetti (riikka.taavetti [at] utu.fi), professori Kirsi Vainio-Korhonen (kirsi.vainio-korhonen [at] utu.fi) ja väitöskirjatutkija Lotta Vuorio (lotta.vuorio [at] helsinki.fi).
Valinnoista ilmoitetaan viimeistään tammikuun 2023 loppuun mennessä. Valmiiden artikkelikäsikirjoitusten tulee olla aiemmin julkaisemattomia ja ne palautetaan Historiallisen Aikakauskirjan OJS-järjestelmään (https://journal.fi/haik/login) 14.8.2023 mennessä, minkä jälkeen toimittajat kommentoivat niitä ja pyytävät mahdollisesti muutoksia.
Artikkelit vertaisarvioidaan ja lopulliset artikkelit palautetaan toimitukselle 1.3.2024 mennessä. Teemanumero ilmestyy kesällä 2024.
Artikkelit noudattavat Historiallisen Aikakauskirjan yleisiä kirjoitusohjeita: https://www.historiallinenaikakauskirja.fi/kirjoitusohjeet.