Historian opiskelulla kriittisiä kansalaisia

Elokuussa voimaan astuneet uudet opetussuunnitelmat muuttavat kouluopetusta. Historian opetuksessa kriittisen ajattelun tukeminen korostuu entisestään.

Historiateokset kiinnostavat tunnetusti suurta lukevaa yleisöä, mutta mielikuvat koulun historian opetuksesta eivät ole aina kovin positiiviset. Yksi jos toinenkin muistaa ulkoa päntätyt vuosiluvut ja toinen toistaan seuranneet sodat.

Mielikuva ei kuitenkaan vastaa nykyopetuksen todellisuutta. Historian opetusta on uudistettu opettajakohtaisesti jo pitkään ja uuden opetussuunnitelman myötä historian taitojen opettamisen merkitys korostuu entisestään. Mutta mitä tällä oikeastaan tarkoitetaan?

”Historia ei ole kuollutta tietoa menneisyydestä, vaan osa jokaisen ihmisen identiteettiä. Historian tulkinnat kertovat meille siitä yhteiskunnasta missä elämme, sekä siitä mihin olemme mahdollisesti menossa”, historian pedagogiikan asiantuntijat Simo Mikkonen, Matti Rautiainen ja Anna Veijola Jyväskylän yliopistosta kertovat.

Tästä syystä tulevaisuuden historian opetuksessa pitäisi saada entistä voimakkaammin esille historiallisen ajattelun, identiteettityön ja historian taitojen merkitys.

Taitoja supistuvassa tuntikehyksessä

Mikkosen, Rautiaisen ja Veijolan mukaan opetussuunnitelmat ovat korostaneet jo parin vuosikymmenen ajan historian taitoja ja historiatieteen tulkinnallista luonnetta historian opetuksen keskeisenä teemana. Tästä huolimatta historian kouluopetus on usein edelleen menneisyydestä kertovien valmiiden tarinoiden siirtämistä, ei niiden rakentamista tai niiden merkitysten analysoimista.

Elokuussa 2016 voimaan astunut uusi opetussuunnitelma vaatii opetukselta entistä selkeämmin taitopainotteisuutta. Sen mukaan peruskoulun historian opetuksen tulisi ohjata merkitysten luomiseen, tulkinnallisuuteen sekä esimerkiksi syy- ja seuraussuhteiden että muutoksen ja jatkuvuuden analysoimiseen.

Viime kädessä yksittäisillä opettajilla on kuitenkin valta päättää, miten he asioita opettavat ja miten historian opetus kussakin koulussa toteutetaan.

Perusopetuksen uudessa opetussuunnitelmassa ollaan kuitenkin oikeilla linjoilla.

”Jos opetusta päästään toteuttamaan näiden linjojen mukaisesti, historian opetus korostaa tulevaisuudessa entistä voimakkaammin historiaa tulkinnallisena oppiaineena, opettaa tulkitsemaan tiedon alkuperää ja arvioimaan kriittisesti tiedon luotettavuutta. Historia ei jää irralliseksi, vaan opiskelijat ymmärtävät historian selittävän meille omaa ympäröivää maailmaamme.”

Yhtenä haasteena on supistuva tuntikehys, joka näkyy etenkin lukio-opetuksessa. Uudessa lukion opetussuunnitelmassa kaikille pakollisten historiakurssien määrä vähenee jo nyt entisestään.

Historian opetuksen suppeus korostuu, kun tuntimääriä vertaa muihin maihin.

”Tuntimäärien osalta historiaa opiskellaan Suomessa kaikkiaan varsin vähän. Historian opetus alkaa viidenneltä (mahdollisesti neljänneltä) luokalta ja päättyy kahdeksannelle luokalle. Useissa maissa historiaa aletaan opiskella ensimmäiseltä luokalta lähtien.”

Tarinoita ja kriittistä tarkastelua

Jyväskylän yliopistossa tehdyn kartoituksen mukaan historiaa opiskelemaan tulevien nuorten kiinnostusta ohjaa usein tarinallisuus. Muuttuvan historian opetuksen yhtenä kriittisenä pisteenä onkin se, miten oppilaiden kiinnostus historiaan saadaan säilymään, kun tarinoita tarkastellaan kriittisesti.

Yksi ratkaisu voisi löytyä oppilaiden kiinnostuksenkohteiden tarkemmasta kuuntelemisesta.

”Sen sijaan, että tarjotaan isolla kauhalla erilaisia asioita, jotta mahdollisimman moni saisi osansa historiasta suhteessa kiinnostukseen, tulisi näitä kiinnostuksia kartoittaa enemmän ja antaa niille tilaa opetuksessa. Sen edellytys on kuitenkin se, että opettaja on kiinnostunut oppilaiden ajatuksista ja kokemuksista”, Mikkonen, Rautiainen ja Veijola pohtivat.

Tulevaisuudessa historian opiskelu tulee joka tapauksessa olemaan tutkivaa, taitopohjaista ja merkityksiä tarkastelevaa. Taidot kehittyvät asteittain alakoulusta lähtien ja tuloksena on oppija, joka osaa analysoida tietoa ja rakentaa sen pohjalta päteviä tulkintoja.

Käynnissä olevaan muutokseen on tartuttu myös Historiallisen Aikakauskirjan tuoreimmassa teemanumerossa, jonka Simo Mikkonen, Matti Rautiainen ja Anna Veijola ovat toimittaneet. Numeron tavoitteena on herättää keskustelua ja tarjota ajateltavaa paitsi historian opettajille myös kaikille historiasta kiinnostuneille.

”Historian oppimisen tutkimus ei ole olennaista vain koulujen näkökulmasta, vaan sillä on merkitystä jokaiselle historian parissa työskentelevälle. Jos teemanumero onnistuu herättämään kysymyksiä siitä, mihin historian opetus ja tutkimus pyrkivät ja mikä niiden laajempi yhteiskunnallinen merkitys on, voimme katsoa onnistuneemme.”

Heidi Kurvinen