Uusia avauksia kuolematutkimukseen

Historiallinen Aikakauskirja tarttuu vuoden viimeisessä numerossa kuolemaan historiallisena ilmiönä. Mikä kuolemassa kiinnostaa teemanumeron toimittajat Kirsi Kanerva ja Anu Salmela?

”Kuolema jäsentää elämää, antaa sille raamit. Ja vaikka kuoleman läsnäolosta ei olla alati tietoisia, se on silti aina läsnä, sillä kuoleminenhan tavallaan alkaa heti syntymästä. Kuolema ja ajallisuus liittyvät siis läheisesti toisiinsa, samoin historia ja ajallisuus. Ollaan niin sanotusti historian ytimessä.”

Numeroon saapui lähes 30 abstraktia, joista viisi valittiin julkaistaviksi. Tavoitteena oli avata uusia näkökulmia aiheeseen.

Artikkeleissa ei tarkastellakaan perinteisiä kuoleman näyttämöitä kuten sotaa. Sen sijaan ne kertovat eri aikakausiin liitetyistä hyvän kuoleman ihanteista, suomalaisen hautajaiskulttuurin muutoksesta, vaihtoehtoisista tuonpuoleisen kuvista valtavirrasta poikenneissa hengellisissä ideologioissa, itsemurhatutkimuksen historiasta ja eläimen tappamisen oikeuttamisesta.

Kuoleman lisäksi artikkelit kertovat myös elämästä.

”Kuolemaa sinällään on vaikea tutkia: sen sijaan voidaan tutkia kuolemista sekä sitä, miten ja millaisena kuolema on eläville näyttäytynyt. Näin ollen kuoleman ja kuolemisen tutkiminen on aina myös elämän ja elämisen tutkimista. Se kertoo elävien arvoista, millaisia me olemme ja mitä pidämme tärkeänä”, Kanerva ja Salmela summaavat.

Tutkimustyö kuoleman ja elämän rajapinnalla on tuttua myös teemanumeron toimittajille. Salmelan tutkimus käsittelee naisten itsemurhia 1800-luvun jälkipuolen ja 1900-luvun alun Suomessa. Kanervan tutkii muun muassa 1200–1300-luvun läntisessä Skandinaviassa elävinä kuolleina tunnettua ilmiötä.

Teemanumero Kuolema historiassa ilmestyy viikolla 51. Teema-artikkeleiden lisäksi lehdestä voi lukea esimerkiksi Tarja-Liisa Luukkasen vertaisarvioidun artikkelin 1800-luvun uskonnollisesta kirjallisuudesta ja Alpo Rusin vastineen Kimmo Elon taannoiseen Pakaslahti-artikkeliin.

Heidi Kurvinen

Nykyisessä medioituneessa yhteiskunnassa julkinen kuolema synnyttää myös julkista suremista. Kuvassa Tehtaankadun poliisisurmien surijoita vuodelta 1997. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, CC BY-ND 4.0 lisenssi. Kuvaaja: Matti Niemi.